lauantai, 3. syyskuu 2005

Mistä tietää, että syksy on tullut?

Se on sitten tämä kesä ohi, nyyhkis:( tajusin sen lopullisesti kun flunssa pahalainen saavutti minut ja Adan. Joka ikinen syksy sama juttu. Onneksi se alkaa jo helpottamaan, ei se mitään pahanlaatuista ollut, koska en joutunut sängyn pohjalle niinkuin yleensä, mutta vetämättömäksi olon sai kuitenkin.

Mieltä on piristänyt uusi tänne avattu ravintola Kharma, jossa olen käynyt kahvilla pariin otteeseen. Aivan mahtava paikka ja sisustus, nam. Hintataso on vaan korkea, mutta kyllä mun lompakko silloin tällöin kestää siellä kahvilla käydä. Anttikin tuli Turusta käymään, on mahtavaa käydä yhdessä kahvilla ja rupatella tuntitolkulla kaikenmaailman asioista-hermo lepää.

Syksyn tullen tekee taas mieli uudistaa vaatekaappinsa sisältöä. Olen käynyt kuolaamassa monena päivänä turkoosien bootsien perään, mutten ole niitä vielä raaskinut ostaa. Olin kenkäfriikki Hannan kanssa kaupungilla maanantaina ja eikös se sitten menny ja ostanu sellaset ruskeat saapikkaat. Ihmisellä on about 100 paria kenkiä ja laukkuja enemmänkin, noh, minkäs sille voi kun iskee silmään joku aivan järisyttävän ihana laukku joka on pakko saada....tiedän tunteen. Tosin itse olen sitä tunnetta joutunut viime aikoina hillitsemään rahallisista syistä. Nuudelikeittoa syödessäni saatan luoda uuteen kassiini varsin vihaisia silmäyksiä ja samalla miettiä, mitä kaikkea voisinkaan syödä jos en olisi antanut tunteelleni valtaa laukkukaupassa...noh, elämä on.

Mutta uusi tavara/vaate mikä nyt ikinä onkaan piristää mieltä kummasti. Jossain lehdessä oli kerran juttu siitä, miten ihmiset saavat mielihyvää shoppailusta ja uuden tavaran hankkimisesta vain, koska mielihyvää ei saa mistään muualta. Himoshoppaajat tukahduttavat pahan olonsa tavaraan ja korvaavat sillä esim. Puuttuvan parisuhteen, kuulostaa pelottavalle, mutta tarkemmin ajateltuna varmastikin pitää paikkansa.

Miten jäänkään pohtimaan nykyään kaikkea maan ja taivaan väliltä? Olikohan elämäni aikaisemmin niin yksinkertaista, ettei tarvinnut miettiä mitään, edes omia tekemisiään? Tai sitten en ottanut kaikkea niin vakavasti-totta. Sain kutsun tänään Leenan (Antin äidin luo) syömään ja lupasin mennä. Antti lähtee huomenna takaisin Turkuun, enkä taas tiedä milloin näemme seuraavan kerran, toivottavasti ennen joulua kuitenkin.

The End.

keskiviikko, 24. elokuu 2005

Luin jostain...

...kauan aikaa sitten, että ihmiset valitsevat kumppaninsa alitajuisesti ominaistuoksun perusteella. Kuvitelkaa, emme enää voi sanoa että "se oli rakkautta ensi silmäyksellä" vaan täytyy mennä lähelle, että voi tuntea toisen hajun (itse en sitä tuoksuksi nimittäisi). Pelottavaa, etten sanoisi ja minä kun olen aina kuvitellut että joidenkin ominaishaju on selkeesti hiki tai vähän pahempikin aines...tai sitten se ominaistuoksu ei pääse sieltä alta esiin:).

Sain kuulla, että serkkuni vihitään papiksi ensi kuussa ja samalla aloin miettimään, mikä minusta tulee isona, tai olisi pitänyt tulla. Ihan ensimmäisenä lapsuusajan toiveammattina oli leipuri tai hammaslääkäri, järjestystä en muista, mutta jotenkin noin ne meni. Joo, hammaslääkärin hylkäsin siinä vaiheessa kun sain itse raudat ja lääkärinäni oli vähemmän miellyttävä naisihminen, jonka mielestä en koskaan pessyt hampaitani kunnolla. Kerran hankasin niitä 15min, niin että ikenet alkoi vuotamaan, no tiedättehän te että sanomistahan siitäkin tuli. Jokatapauksessa olen onnistunut toisen lääkärin mielestä hoitamaan hampaani niin hyvin, ettei ole tarvinnut paikata kuin kaksi reikää, VIELÄ.

Leipuri, jaa...ei tullut leipuriakaan vaikka talouskoulun kävinkin, tosin se taitaa nykyisin olla ennemminkin nimikkeellä kondiittori. Joskun tein tietokoneella ammatinvalintatestin, jossa oli kaikenmaailman kysymyksiä ja piti laittaa rasti siihen, mikä kuvaa parhaiten yms...olin jo toiveikas, kunnes kone paljasti minulle sopivimman ammatin: SIANHOITAJA! hetken jo luulin sitä vitsiksi, mutta koska toiset saivat aivan järkeviä vaihtoehtoja, päätin vähin äänin hipsiä paikalta ja luovuttaa. Tulevaisuuteni oli turmeltu, ihan sama mitä yritän, päädyn kuitenkin sikojen keskelle ja niinhän siinä kävi, tosin niitä sikoja on ollut tähän asti vain yksi kerrallaan, vuosien saatossa. No, älkää ottako kaikkea niin kirjaimellisesti, tää on tätä mun tervettä huumoria ja silleen.

Hei ihmiset, sinkkuelämää alkoi, enkä voi mitenkään jättää sitä väliin, en mitenkään. SORI.

tiistai, 23. elokuu 2005

Haudihau!

Olenkohan vähän laiska kirjoittamaan?
Antakaa anteeksi...en ole jaksanut, kun tuntuu, että kaikki asiat menevät enemmän tai vähemmän päin helvettiä.
Aloitin uudelleen lääkityksen paniikkihäiriöön viime viikolla ja olo helpottaa. Paniikkikohtaukset alkoivat taas ja tulivat monta kertaa päivässä, luulin sekoavani. Oloani ei yhtään helpota se, että en saa kotoa minkäänlaista tukea, valitusta vaan kaikesta mahdollisesta. No, jospa tämä syksy toisi muutoksen uudet tuulet tullessaan, niin ainakin kovasti toivon.

Ilouutinen: Kipsiäni ei ole enää ja käsikin on melkein parantunut ennalleen, välillä jos nostaa jotain raskaampa, siihen alkaa sattua, mutta voiton puolella ollaan. Kipsi jäi terveyskeskuksen roskikseen ja kaikki ihanien ihmisten nimmarit samalla:( nyyhkis...tosin se oli niin likainen ja hajukaan ei ollut mikään maailman miellyttävin, niin mitäpä sitä säilyttämään.

Harkitsen kovasti toista tatuointia, voisin ottaa sen selkään talvea vasten, mutten oikein vielä tiedä millainen se olisi. Tuntuuko teistä, että ette ole päässeet elämään niin kuin halusitte, koska joku toinen on ollut aina sanomassa miten pitäisi tehdä? En ala enempää spekuloimaan, mutta haluan tehdä unelmistani totta, enkä huomata kymmenien vuosien päästä, että "olisihan sekin ollut hienoa, mutta en koskaan pystynyt sitä tekemään."

Kuuntelen tässä samalla Hectoria...neitoperho, mikä ihana kappale ja ne sanat. Olen alkanut penkomaan vanhoja cd:tä ja sieltä paljastuu aikamoisia yllätyksiä, sellaisia, mitä ei silloin 16-vuotiaana todellakaan tehnyt mieli kuunnella, mutta nyt ne ovat saaneet uudenlaisen merkityksen.
En ala tekemään tikusta asiaa, koska minulla ei todellakaan ole nyt mitään järkevää kirjoitettavaa ja sillä sipuli. (Niin sanoi Nils Gustafssonkin ja siitä on tullut vuosisadan lentävä lause.)

Ps. Gustafsson muuten on syytön....jos joitakin nyt mielipiteeni kiinnostaa.

lauantai, 23. heinäkuu 2005

Lähdin eilen...

5969.jpg
(baariin lähdössä)

...käymään viihteellä Teron kanssa. Käytiin Terolla syömässä ja söin ensimmäisen kerran elämässäni kalkkunaa ja luulin sen olevan kanaa =)....olisi mennyt ihan täydestä, jos ei Hannu olisi valaissut asiaa, oli muutes todella hyvää.

Meidän piti lähteä Puustockiin, mutta rahatilanne ei ollut mikään kiitettävä, niin päätettiin jättää väliin ja säästää vähän ensiviikkoiselle Tallinnan reissulle. Hanna soitteli puolenyön maissa, olivat lähteneet porukalla sittenkin baariin, (Hanna, Antti ja Antin pikkusisko Hanne) vaikka päivällä soitin ja Hanna kovasti vakuutti etteivät jaksa lähteä minnekään, niin se mieli vaan muuttuu, kun ottaa pari lasia punkkua:).

Mentiin sitten samaan lössiin, johon oli liittynyt myös Hannan koulukaveri (apua, en muista nimeä) ja bailaamaanhan sitä joutui lähtemään. Kuvitelkaa, että Hanna sai minut ylipuhuttua paikalliseen "teiniluolaan" ja minulla oli jopa hauskaa. Tulipahan kerrankin bailattua kunnolla käsi kipsissä, ei tuo tuntunut menoa haittaavan ja sain ainankin koko porukalta hienot nimmarit kipsiini.

Kipsistäni on tullut jo roppakaupalla kotona valituksia, kun en oikein pysty Alisaa nostelemaan, saati sitten pyllyä pesemään ja vaipanvaihtokin tuottaa ongelmia kun ranne on niin pirun kipeä. Välillä saan kuulla olevani saamaton ja laiska. Ei kun minä vain teeskentelen, maksoin lääkäreille ja hoitajille sievoisen summan, että saisin väärän diagnoosin ja että he kipsaisivat käteni neljäksi viikoksi sen vuoksi, ettei minun tarvitsisi tehdä kotitöitä, kyllä. Ei voi muuta sanoa kuin "anna mun kaikki kestää:"

Eipä paljon muuta sanottavaa, mutta älkää vaan koskaan satuttako itseänne mitenkään, tai vaikka jalka murtuisi, niin jumalauta sinnitelkää ja juoskaa sillä satasen aidat, eipähän ainakaan kukaan nalkuta tekemättömistä töistä ja saamattomuudesta. Mutta tämä likka lähtee tiistaina Tallinnaan, jotain piristystä mun kesääni, olenko sen ansainnut? mielestäni kyllä.

lauantai, 16. heinäkuu 2005

Suru

Sedän hautajaiset olivat tänään. Kaunis muistojuhla ja hienoja puheita, ei voi kuin kiittää kaikkia.
Suru on suuri, vasta kun näin arkun kappelissa, tajusin, ettei hän tule enää koskaan takaisin ja kyyneleet tulvivat silmiini.

Hautajaiset ovat ohi ja minä kirjoitan tätä vasen käsi kipsissä, kaaduin pyörällä keskiviikkona kun tulin ottamasta tatskaani ja ranne murtui. Mutta...se on tällä hetkellä pienin murhe kaiken muun ohella.
En pysty nyt enempään, kirjoitan sitten kun ajatukset ovat selkeämmät.

(Koska hautajaiset olivat yksityinen perheen ja ystävien muistojuhla, en laita kuvia. Tatuoinnistani laitoin kuvan. Se on kiinalainen A-kirjain, otettu lapsilleni Adalle ja Alisalle.)

5500.jpg

  • Pidän


    • Runot
    • Kynttilät
    • Punaviini
    • Aurajuusto
    • Meri
    • Hyvä musiikki
    • Kosketus
    • Hymy
    • Valokuvat
    • Kahvi