5969.jpg
(baariin lähdössä)

...käymään viihteellä Teron kanssa. Käytiin Terolla syömässä ja söin ensimmäisen kerran elämässäni kalkkunaa ja luulin sen olevan kanaa =)....olisi mennyt ihan täydestä, jos ei Hannu olisi valaissut asiaa, oli muutes todella hyvää.

Meidän piti lähteä Puustockiin, mutta rahatilanne ei ollut mikään kiitettävä, niin päätettiin jättää väliin ja säästää vähän ensiviikkoiselle Tallinnan reissulle. Hanna soitteli puolenyön maissa, olivat lähteneet porukalla sittenkin baariin, (Hanna, Antti ja Antin pikkusisko Hanne) vaikka päivällä soitin ja Hanna kovasti vakuutti etteivät jaksa lähteä minnekään, niin se mieli vaan muuttuu, kun ottaa pari lasia punkkua:).

Mentiin sitten samaan lössiin, johon oli liittynyt myös Hannan koulukaveri (apua, en muista nimeä) ja bailaamaanhan sitä joutui lähtemään. Kuvitelkaa, että Hanna sai minut ylipuhuttua paikalliseen "teiniluolaan" ja minulla oli jopa hauskaa. Tulipahan kerrankin bailattua kunnolla käsi kipsissä, ei tuo tuntunut menoa haittaavan ja sain ainankin koko porukalta hienot nimmarit kipsiini.

Kipsistäni on tullut jo roppakaupalla kotona valituksia, kun en oikein pysty Alisaa nostelemaan, saati sitten pyllyä pesemään ja vaipanvaihtokin tuottaa ongelmia kun ranne on niin pirun kipeä. Välillä saan kuulla olevani saamaton ja laiska. Ei kun minä vain teeskentelen, maksoin lääkäreille ja hoitajille sievoisen summan, että saisin väärän diagnoosin ja että he kipsaisivat käteni neljäksi viikoksi sen vuoksi, ettei minun tarvitsisi tehdä kotitöitä, kyllä. Ei voi muuta sanoa kuin "anna mun kaikki kestää:"

Eipä paljon muuta sanottavaa, mutta älkää vaan koskaan satuttako itseänne mitenkään, tai vaikka jalka murtuisi, niin jumalauta sinnitelkää ja juoskaa sillä satasen aidat, eipähän ainakaan kukaan nalkuta tekemättömistä töistä ja saamattomuudesta. Mutta tämä likka lähtee tiistaina Tallinnaan, jotain piristystä mun kesääni, olenko sen ansainnut? mielestäni kyllä.