Olenkohan vähän laiska kirjoittamaan?
Antakaa anteeksi...en ole jaksanut, kun tuntuu, että kaikki asiat menevät enemmän tai vähemmän päin helvettiä.
Aloitin uudelleen lääkityksen paniikkihäiriöön viime viikolla ja olo
helpottaa. Paniikkikohtaukset alkoivat taas ja tulivat monta kertaa
päivässä, luulin sekoavani. Oloani ei yhtään helpota se, että en saa
kotoa minkäänlaista tukea, valitusta vaan kaikesta mahdollisesta. No,
jospa tämä syksy toisi muutoksen uudet tuulet tullessaan, niin ainakin
kovasti toivon.
Ilouutinen: Kipsiäni ei ole enää ja käsikin on melkein parantunut
ennalleen, välillä jos nostaa jotain raskaampa, siihen alkaa sattua,
mutta voiton puolella ollaan. Kipsi jäi terveyskeskuksen roskikseen ja
kaikki ihanien ihmisten nimmarit samalla:( nyyhkis...tosin se oli niin
likainen ja hajukaan ei ollut mikään maailman miellyttävin, niin mitäpä
sitä säilyttämään.
Harkitsen kovasti toista tatuointia, voisin ottaa sen selkään talvea
vasten, mutten oikein vielä tiedä millainen se olisi. Tuntuuko teistä,
että ette ole päässeet elämään niin kuin halusitte, koska joku toinen
on ollut aina sanomassa miten pitäisi tehdä? En ala enempää
spekuloimaan, mutta haluan tehdä unelmistani totta, enkä huomata
kymmenien vuosien päästä, että "olisihan sekin ollut hienoa, mutta en
koskaan pystynyt sitä tekemään."
Kuuntelen tässä samalla Hectoria...neitoperho, mikä ihana kappale ja ne
sanat. Olen alkanut penkomaan vanhoja cd:tä ja sieltä paljastuu
aikamoisia yllätyksiä, sellaisia, mitä ei silloin 16-vuotiaana
todellakaan tehnyt mieli kuunnella, mutta nyt ne ovat saaneet
uudenlaisen merkityksen.
En ala tekemään tikusta asiaa, koska minulla ei todellakaan ole nyt
mitään järkevää kirjoitettavaa ja sillä sipuli. (Niin sanoi Nils
Gustafssonkin ja siitä on tullut vuosisadan lentävä lause.)
Ps. Gustafsson muuten on syytön....jos joitakin nyt mielipiteeni kiinnostaa.
tiistai, 23. elokuu 2005
Kommentit