Se on sitten tämä kesä ohi, nyyhkis:( tajusin sen lopullisesti kun
flunssa pahalainen saavutti minut ja Adan. Joka ikinen syksy sama
juttu. Onneksi se alkaa jo helpottamaan, ei se mitään pahanlaatuista
ollut, koska en joutunut sängyn pohjalle niinkuin yleensä, mutta
vetämättömäksi olon sai kuitenkin.
Mieltä on piristänyt uusi tänne avattu ravintola Kharma, jossa olen
käynyt kahvilla pariin otteeseen. Aivan mahtava paikka ja sisustus,
nam. Hintataso on vaan korkea, mutta kyllä mun lompakko silloin tällöin
kestää siellä kahvilla käydä. Anttikin tuli Turusta käymään, on
mahtavaa käydä yhdessä kahvilla ja rupatella tuntitolkulla
kaikenmaailman asioista-hermo lepää.
Syksyn tullen tekee taas mieli uudistaa vaatekaappinsa sisältöä. Olen
käynyt kuolaamassa monena päivänä turkoosien bootsien perään, mutten
ole niitä vielä raaskinut ostaa. Olin kenkäfriikki Hannan kanssa
kaupungilla maanantaina ja eikös se sitten menny ja ostanu sellaset
ruskeat saapikkaat. Ihmisellä on about 100 paria kenkiä ja laukkuja
enemmänkin, noh, minkäs sille voi kun iskee silmään joku aivan
järisyttävän ihana laukku joka on pakko saada....tiedän tunteen. Tosin
itse olen sitä tunnetta joutunut viime aikoina hillitsemään
rahallisista syistä. Nuudelikeittoa syödessäni saatan luoda uuteen
kassiini varsin vihaisia silmäyksiä ja samalla miettiä, mitä kaikkea
voisinkaan syödä jos en olisi antanut tunteelleni valtaa
laukkukaupassa...noh, elämä on.
Mutta uusi tavara/vaate mikä nyt ikinä onkaan piristää mieltä kummasti.
Jossain lehdessä oli kerran juttu siitä, miten ihmiset saavat
mielihyvää shoppailusta ja uuden tavaran hankkimisesta vain, koska
mielihyvää ei saa mistään muualta. Himoshoppaajat tukahduttavat pahan
olonsa tavaraan ja korvaavat sillä esim. Puuttuvan parisuhteen,
kuulostaa pelottavalle, mutta tarkemmin ajateltuna varmastikin pitää
paikkansa.
Miten jäänkään pohtimaan nykyään kaikkea maan ja taivaan väliltä?
Olikohan elämäni aikaisemmin niin yksinkertaista, ettei tarvinnut
miettiä mitään, edes omia tekemisiään? Tai sitten en ottanut kaikkea
niin vakavasti-totta. Sain kutsun tänään Leenan (Antin äidin luo)
syömään ja lupasin mennä. Antti lähtee huomenna takaisin Turkuun, enkä
taas tiedä milloin näemme seuraavan kerran, toivottavasti ennen joulua
kuitenkin.
The End.
lauantai, 3. syyskuu 2005
Kommentit